Ihminen ei ole esine
Jussi Kivimäki, Minä, Parkinson ja Toyota. Jonnaco Oy. Juva 2010
Tieto parantumattomasta sairaudesta on kuin pommi: se räjäyttää entiset rakenteet, suunnitelmat ja elämänhallinnan harhat taivaan tuuliin. Uuteen tilanteeseen on totuttauduttava ja luotava elinikäiseen matkatoveriin suhde. Suhde sairauteen on kunkin sairastuneen löydettävä itse, vaikuttaahan suhtautuminen parantumattomaan sairauteen sairauden kanssa elämiseen
Elämäntyönsä kirjankustannusalalla tehnyt Jussi Kivimäki luo suhdetta sairauteensa teoksessaan Minä, Parkinson ja Toyota. Teos koostuu kymmenestä pääjaksosta, joista ensimmäinen Epätietoisuus on pahinta kuvaa oikean diagnoosin ja sopivan hoidon löytymisen hankaluutta vaihtuvien ja kiireisten lääkäreiden ja muiden asiantuntijoiksi vihkiytyneiden mylläkässä. Kun diagnoosi lopulta selviää, iskee väsymys ja pelko. Tästä kertoo teoksen toinen jakso. PELKÄSIN; PELKÄSIN NIIN HELVETISTI. Erittäin vähän annoin tilaa mietteissäni sille, onko uudessa autossa metalliväri vai ei tai ei väriä ollenkaan, Kivimäki kertoo tuntemuksistaan.
Kolmas jakso Tätä ei opeteta korkeakoulussa sisältää näkökulmia työelämään: kollegoihin, esimiehiin, johtamiseen ja johtamisen periaatteisiin, jopa tekeville sattuviin mokiin sekä luovaan työskentelyyn. Kirjailijatapaamiset mm. Kari Hotakaisen, Eeva Kilven ja Väinö Linnan kanssa kuuluivat kirjoittajan työn ylellisyyksiin. Suurinta osaa siitä, mitä Jussi Kivimäki työssään oppi, ei opeteta missään korkeakoulussa.
Neljäs jakso Parasta ohjausta kertoo kirjoittajan sopeutumisvalmennus-
kurssikokemuksista Parkinson-liiton viehättävässä Suvituulessa Turun liepeillä. Viidennessä jaksossa Älä harrasta sairautta – harrasta mitä tahansa muuta (ei laitonta) Jussi Kivimäki kertoo harrastuksistaan virikkeeksi muille: pelkkä sairauden harrastaminen on tuhoisaa terveydelle.
Kuudes jakso Poltetta, sanoi Potkonen kertoo siitä, miten Jyväskylän ensimmäiset kirjamessut huhtikuussa 2007 käynnistyivät. Miksi juuri Jyväskylään kirjamessut? Jussi Kivimäki kysyy ja vastaa: Tietysti siksi, että Jyväskylässä, kansanopetuksen kehdossa on Suomen vanhin kustantamo, vanhin sanomalehti ja lisäksi minusta on kohtuutonta, että keskisuomalaiset kirjanystävät päästäkseen kirjamessuille joutuvat matkustamaan kaukaisille rannikkoseuduille.
Seitsemäs jakso Kalastuksesta kertoo kiinnostavista kalamatkoista ja pakin parhaan uistimen iskeytymisestä kämmeneen sekä siitä, miten nutturapäinen tohtorinna irrottaa uistimen kämmenestä.
Kahdeksannen jakson Minulle sattuu ja tapahtuu kiinnostavin luku on Parkinson ja Toyota, joka osuu nykyisen ihmiskäsityksemme ytimeen: ihmisen ottaa vastaan useimmiten aina eri lääkäri ja huolto kestää viitisen minuuttia, Toyotan huomattavasti pitempään, kun autoa monta vuotta huoltanut sama ammatti-ihminen selvittää tarvittavat toimenpiteet tarkasti ja luovutuksen yhteydessä ennen maksua toteaa toimet tehdyiksi. Esineellistyneen kulttuurimme arvojärjestyksessä ihminen on alkanut suhtautua yliolkaisemmin itseensä ja lajitovereihinsa kuin kallisarvoisiin käyttöesineisiinsä. Ei ihme, että Jussi Kivimäki tahtoo seuraavassa elämässään jos mahdollista Toyotaksi. Jussi Kivimäen ihmiskäsitys ja elämänkäsitys on terve: yhteiskunnallisella asemalla, koulutuksella tai rahalla öykkäröinti saa kirjoittajan vaihtamaan pöytää.
Yhdeksäs jakso Ystävyys luotaa ystävyyden eri ulottuvuuksia. Ystävyydessä on kysymys toisen hyväksymisestä, ei muuttamisesta. Ehdoton rehellisyys, suorapuheisuus, luotettavuus ja auttamishalu ovat ystävyyden rakennusaineita.
Kymmenes jakso Uusi uhka kertoo peliriippuvuudesta, johon voi arjen huolet ja kipunsa unohtamaan pyrkivä sairaseläkeläinenkin sairastua. Lisäksi joidenkin lääkkeiden sivuvaikutuksena mainitaan sairaalloinen pelihimo. Parkinsonin taudissa on kirjoittajan mielestä tarpeeksi vaivaa ilman uhkapelien tuomaa taloudellista ja sosiaalista kärsimystä.
Teos Minä, Parkinson ja Toyota päättyy lukuun Parkinsonin taudista ja minun taudistani. Kirjoittaja kokoaa saamansa tiedot Parkinsonin taudista ja peilaa omia oireitaan taudin yleiskuvaan. Lopuksi hän pohtii, pelastiko sairastuminen hänet vielä pahemmalta: työuupumukselta tai vaikkapa aivoinfarktilta. Eläähän hän kaikesta huolimatta ihan hyvää aikaa.
Kirjan sanoma on tosi: ihmistä ei juuri kukaan erota esineestä. Rakkauskin on tullen mennen kauppatavaraa. Kukaan ei kysy, rakastatko ehdoitta: toista ihmistä sellaisena kuin hän on, sairaudesta huolimatta ja sen kanssa. Kysymys kuuluu liian usein, onko hyödyllistä rakastaa, onko toinen rikas, kaunis tai muuten käypää valuuttaa parisuhdemarkkinoilla. Myös kirjan nimi on oivaltava: tärkeintä on suhde itseen ja lopunikäiseen sairauteen tässä esineellistyvässä maailmassa, jossa autoakin huolletaan paremmin kuin ihmistä. Kansikuvan maisema kuvastaa erinomaisesti teoksen sisältöä.
Ihmisläheinen, konstailematon ja havainnollinen tapa kirjoittaa viehättää. Lisäksi Jussi Kivimäki osaa kirjoittaa lukijaystävällisesti: hän jaksottaa ja jäsentää tekstinsä riittävän lyhyiksi luvuiksi ja otsikoi luvut kiinnostavasti ja kattavasti. Lukijana jään odottamaan kiinnostuneesti Jussi Kivimäen seuraavia tekstejä.
Teksti Marja-Leena Koppinen
