Mr. Parkinson herää eloon
Näyttelijä Mikko Kaurasella on vahva ja ilmeikäs ääni. Myös
hänen eläytymisensä Mr. Parkinsonin rooliin on paneutuvaa ja mukavaa
katsottavaa. Mutta kuinka hän voi esittää miestä, joka on sairastunut
Parkinsonin tautiin, sairauteen, joka tekee äänestä hiljaisen, yksitoikkoisen
ja epäselvän? Kauranen sopii rooliin erittäin hyvin. Ääni ja esiintyminen
välittävät sairastuneen sisäisen maailman
voiman ja rikkauden, joka säilyy taudista huolimatta.
Martti Raution ideasta lähtenyt, Jussi Kivimäen käsikirjoittama
monologinäytelmä on sisäistä puhetta sairaudesta, joka on valitettavasti iskenyt
kohdalle ja jonka kanssa on vain jotenkin tultava juttuun, lopun ikää. Näytelmä on nimetty Mr. Parkinsoniksi, missä
näen hienoista ironiaa. Ei ihmisyys sairauden myötä mihinkään katoa, eikä
kukaan muutu sairastuttuaan pelkäksi Parkinson-potilaaksi.
Parantumaton ja etenevä, siitä on totuttelun lähdettävä.
Sairauteen sopeutuminen on vähittäinen prosessi. Tietoa pystyy ottamaan vastaan
vain sitä tahtia, kuin mieli antaa myöten. Pikku hiljaa vaikeista termeistä
tulee hyvinkin tuttuja ja kaaos alkaa järjestyä. Kun omasta sairaudesta tekee
tarinan, sen voi omaksua, ehkä hyväksyäkin paremmin.
Moni elää harhassa, että hallitsee elämäänsä, ruumistaan ja
mieltään. Sairaus horjuttaa väistämättä tätä uskoa. Se rikkoo ja on uhka, Parkinsonin tauti etenkin, onhan se sairaus,
joka vahingoittaa aivoja, minuuden keskusta. Ruumis, joka on aiemmin totellut,
vaikkei siihen ole kiinnittänyt sen kummempaa huomiota, lakkaa tottelemasta.
Elämä on aina luopumista, mutta sairastuneen elämä on
ennenaikaista luopumista. Ruumis muuttuu nopeammin kuin ehtii perässä pysyä. Asiat
asettuvat väkisin uuteen järjestykseen, kun terveys järkkyy. On vaikea suunnata
ajatuksiaan kovin laajalle, kun kävely tökkii ja tasapaino heittää. Sairastuneen
roolista ei voi irrota. Toki sairauden
voi välillä unohtaa, mikäli oireet ovat lievähköt ja lääkitys kohdallaan.
Ilman huumoria sairastaminen olisi vielä paljon vaikeampaa. Jussi
Kivimäki on saanut synnyinlahjana paitsi huumorintajun, myös positiivisen
elämänasenteen. Hän mainitsee Mikko Kaurasen suulla olleensa Suvituulessa
Vasta-alkajien kurssilla, mikä kertoo asenteesta: uusi ura on alkamassa.
Valoisa elämänasenne välittyy kautta hyvin kirjoitetun näytelmätekstin:
elämä tuo vastuksia, mutta niiden läpi pusketaan ja näin löytyy uusi elämisen
tapa. Kun mieleinen työ loppuu, Mr. Parkinson löytää uusia asioita, jotka täyttävät
elämän: luonnossa oleilu, kalastus, kirjoittaminen. Hän ei jää säälimään
itseään, vaan ottaa elämän vastaan sellaisena kuin se tulee.
Näytelmä intoutuu välillä opettamaan, kannustamaan ja
jakamaan tietoiskuja. Parhaimmillaan se kuitenkin on kertoessaan sairastuneen
omakohtaisista kokemuksista. Kuten näytelmä toteaa, jokaisen sairaus on
erilainen, ja jokaisella on oma tarinansa. Mr. Parkinson kuvaa hienolla tavalla
yhden ihmisen prosessia. Moni löytää varmasti yhteistä näytelmän päähenkilön
kanssa. Yleistää ei kuitenkaan voi. Vaikkei
Mr. Parkinson ole taipuvainen masennukseen, joku toinen on. Masennus on
invalidisoiva sairaus, ja on hyvä muistaa, että mielialaa kohentavista lääkkeistä
on monelle apua.
Sairastuminen rikkoo
mielen ja ruumiin yhteispelin. Oma ruumis on kuin erillinen olento, jonka tauti
on valinnut uhrikseen. Sairauden myötä arjesta tulee selviytymistaistelua. Liimajalka
on kuvattu niin elävästi, että terveenkin on mahdollista saada hetkellinen
oivallus, miten hankalaa on elää, kun ruumis kieltäytyy tottelemasta.
Näytelmä ei kaihda vaikeitakaan asioita, kuten ajoluvan menetystä.
Tosin päätös lopettaa ajaminen sitten, kun itse huomaa,
ettei enää siihen pysty, toimii harvemmin. Mr. Parkinson kertoo myös
valmistautumisesta syväaivostimulaattorin laittoon. On hyvä muistaa, että
kyseinen hoito soveltuu enintään kolmelle prosentille Parkinson-potilaista.
Näytelmä valottaa sitä, miten vaikea läheistenkin on joskus suhtautua
Parkinson-potilaan tilanvaihteluihin, siihen kun tekeminen välillä onnistuu
kuin tyhjää vain, eikä hetken päästä lainkaan. On huonoja päiviä, jolloin mistään
ei tule mitään, ja päiviä, jolloin mikä tahansa tuntuu mahdolliselta. Ystävät
ovat tärkeitä, he tuovat elämään valoa ja iloa. Ystävyys punnitaan sairauden
myötä, ja hyvien ystävien merkitys vain korostuu.
Juhani Kivimäen, Mikko Kaurasen ja Martti Raution yhteistyö
on tuottanut hienon näytelmän, joka antaa ajattelemisen aihetta niin
sairastuneille, hoitohenkilökunnalle, läheisille kuin kenelle tahansa, jota
inhimillinen elämä vaikeuksineen kiinnostaa. Suosittelen lämpimästi!
Anne-Maria Kuopio
neurologi
Jyväskylä
Paikallisuutiset, Toivakka 9.10.2013. Lea Lerkkanen
Pimeä seurakuntatalo, yksi ainoa valonheitin ja sen valokiilassa vanha mies rollaattorissaan. Salintäysi yleisö sai hyvän kuvan siitä, mitä elämä on kun kumppanina on Parkinsonín tauti. Mikko Kaurasen monologi Mr. Parkinson saatteli sopivasti Vanhustenviikon viettoon.
Mikko Kauranen vei yleisön jakamattoman huomion intensiivisellä tulkinnallaan Jussi Kivimäen tekstistä. Kauranen on jäänýt eläkkeelle Jyväskylän kaupunginteatterista ja täyttää elämäänsä omilla näytelmillään, Mr. Parkinson - esitystä hän on kypsytellyt mielessään puolisen vuotta. "Aihe on vakava, mutta siitä kertominen on tärkeätä. Mitä enemmän ymmärrämme parkinsoneja, sitä parempi kaikille", tiivistää Kauranen.