Arvostelut

Kieliasun oikeellisuudessa avustaneen henkilön palaute kirjan sisällöstä:
" Kehystarina eteni sujuvasti, ja mukana oli hauskoja pieniä tapahtumia vuosien varrelta. Huumori oli sellaista, joka ainakin minua puhuttelee: paikoin jopa hiukan kuivaa ja aavistuksen sopivasti piikikästäkin. Viihdyin! Tekstistä huokuu sellainen elämänasenne ja sellaiset elämänarvot, jollaisia soisi terveilläkin ihmisillä enemmän olevan. Luonnonläheisyys, eläinrakkaus ja erityisesti läpitunkeva positiivisuus ovat koko ajan mukana. Koska itse olen myös eläinrakas luontoihminen, pystyin helposti samaistumaan tarinoiden ajatusmaailmaan. Ilotulitteet, valosaaste, tv:n hömppäohjelmat... Nyökyttelin lukiessani ja toivon, että tästä saisi edes hitusen ajattelemisen aihetta joku sellainen, joka ei ole ymmärtänyt, mikä elämässä on tärkeää ja mikä ei. Samaa mieltä olevat ja asioita samalla tavalla katselevat ainakin nauttivat tästä.
Olen ihan varma, että jos samalla tavalla ajattelevia olisi enemmän, olisi maailma parempi paikka kaikille eläville."

Keskisuomalainen, Teppo Kulmala 9.9.
Ensi-illan jälkeen
"Henkilö on henkilön sisällä.  Hän on parantumaton.  Etenee hitaasti.  Hiipii kuin kiduttava viihdyttämätön jännäri.  Hän pitää  vallassaan tuhansia suomalaisia.  Jokaista hieman eri asuun pukeutuneena.
Asiapohjainen ja tosikokemukseen perustuva yksinpuhelu lähtee siitä, että sairaus itsessään on taidedraamaa osuvampi aiheensa kuvastin.

Tuska ja ironia, fyysinen ja henkinen satuttavuus ovat pakahduttavan läsnä. 
...näytelmänä dramaattinen jo lähes siksi että ottaa aiheensa esille ja on sanomisessa suora.
Faktanäytelmän ensi-illassa ehdotettii, että Mr. Parkinsonia esitettäisiin mm. lääketieteen opiskelijoille.  Voisi olla oiva tunti.  Monologi liuentaa informaation ja taiteen rajoja.
Katsomossa istuttiin hievahtamatta.  Mr. Parkinson osoittaa, että arkielämää ei ole tarvis väkisin demonstroida. Itsessään se on koettelemus ja taistelulupaikka.
Tauti ei merkitse arvojen uudelleenjärjestämistä, vaan näytelmän sanoin kaaosta.  Voiko rehellisempää lähtökohtaa näsäviisaiden hoitokikkojen  luvatussa markkinamaailmassa löytää. Kaaoksen myöntäminen  osoittaa tietä myös uusien elämänvaihtoehtojen (kuten harrastusten ) kanavia kohti.
  


Jyväskyläläisen neurologin, Anne-Maria Kuopion lausunto näytelmään tutustuttuaan 

Mr. Parkinson herää eloon

 

Näyttelijä Mikko Kaurasella on vahva ja ilmeikäs ääni. Myös hänen eläytymisensä Mr. Parkinsonin rooliin on paneutuvaa ja mukavaa katsottavaa. Mutta kuinka hän voi esittää miestä, joka on sairastunut Parkinsonin tautiin, sairauteen, joka tekee äänestä hiljaisen, yksitoikkoisen ja epäselvän? Kauranen sopii rooliin erittäin hyvin. Ääni ja esiintyminen välittävät sairastuneen  sisäisen maailman voiman ja rikkauden, joka säilyy taudista huolimatta.

 

Martti Raution ideasta lähtenyt, Jussi Kivimäen käsikirjoittama monologinäytelmä on sisäistä puhetta sairaudesta, joka on valitettavasti iskenyt kohdalle ja jonka kanssa on vain jotenkin tultava juttuun, lopun ikää.  Näytelmä on nimetty Mr. Parkinsoniksi, missä näen hienoista ironiaa. Ei ihmisyys sairauden myötä mihinkään katoa, eikä kukaan muutu sairastuttuaan pelkäksi Parkinson-potilaaksi.

 

Parantumaton ja etenevä, siitä on totuttelun lähdettävä. Sairauteen sopeutuminen on vähittäinen prosessi. Tietoa pystyy ottamaan vastaan vain sitä tahtia, kuin mieli antaa myöten. Pikku hiljaa vaikeista termeistä tulee hyvinkin tuttuja ja kaaos alkaa järjestyä. Kun omasta sairaudesta tekee tarinan, sen voi omaksua, ehkä hyväksyäkin paremmin.

 

Moni elää harhassa, että hallitsee elämäänsä, ruumistaan ja mieltään. Sairaus horjuttaa väistämättä tätä uskoa. Se rikkoo ja on uhka,  Parkinsonin tauti etenkin, onhan se sairaus, joka vahingoittaa aivoja, minuuden keskusta. Ruumis, joka on aiemmin totellut, vaikkei siihen ole kiinnittänyt sen kummempaa huomiota, lakkaa tottelemasta.

 

Elämä on aina luopumista, mutta sairastuneen elämä on ennenaikaista luopumista. Ruumis muuttuu nopeammin kuin ehtii perässä pysyä. Asiat asettuvat väkisin uuteen järjestykseen, kun terveys järkkyy. On vaikea suunnata ajatuksiaan kovin laajalle, kun kävely tökkii ja tasapaino heittää. Sairastuneen roolista ei voi irrota.  Toki sairauden voi välillä unohtaa, mikäli oireet ovat lievähköt ja lääkitys kohdallaan.

 

Ilman huumoria sairastaminen olisi vielä paljon vaikeampaa. Jussi Kivimäki on saanut synnyinlahjana paitsi huumorintajun, myös positiivisen elämänasenteen. Hän mainitsee Mikko Kaurasen suulla olleensa Suvituulessa Vasta-alkajien kurssilla, mikä kertoo asenteesta: uusi ura on alkamassa.

 

Valoisa elämänasenne välittyy kautta hyvin kirjoitetun näytelmätekstin: elämä tuo vastuksia, mutta niiden läpi pusketaan ja näin löytyy uusi elämisen tapa. Kun mieleinen työ loppuu, Mr. Parkinson löytää uusia asioita, jotka täyttävät elämän: luonnossa oleilu, kalastus, kirjoittaminen. Hän ei jää säälimään itseään, vaan ottaa elämän vastaan sellaisena kuin se tulee.  

 

Näytelmä intoutuu välillä opettamaan, kannustamaan ja jakamaan tietoiskuja. Parhaimmillaan se kuitenkin on kertoessaan sairastuneen omakohtaisista kokemuksista. Kuten näytelmä toteaa, jokaisen sairaus on erilainen, ja jokaisella on oma tarinansa. Mr. Parkinson kuvaa hienolla tavalla yhden ihmisen prosessia. Moni löytää varmasti yhteistä näytelmän päähenkilön kanssa. Yleistää ei kuitenkaan voi.  Vaikkei Mr. Parkinson ole taipuvainen masennukseen, joku toinen on. Masennus on invalidisoiva sairaus, ja on hyvä muistaa, että mielialaa kohentavista lääkkeistä on monelle apua.

 

Sairastuminen  rikkoo mielen ja ruumiin yhteispelin. Oma ruumis on kuin erillinen olento, jonka tauti on valinnut uhrikseen. Sairauden myötä arjesta tulee selviytymistaistelua. Liimajalka on kuvattu niin elävästi, että terveenkin on mahdollista saada hetkellinen oivallus, miten hankalaa on elää, kun ruumis kieltäytyy tottelemasta. 

 

Näytelmä ei kaihda vaikeitakaan asioita, kuten ajoluvan menetystä. Tosin päätös lopettaa ajaminen sitten, kun itse huomaa, ettei enää siihen pysty, toimii harvemmin. Mr. Parkinson kertoo myös valmistautumisesta syväaivostimulaattorin laittoon. On hyvä muistaa, että kyseinen hoito soveltuu enintään kolmelle prosentille Parkinson-potilaista.

 

Näytelmä valottaa sitä, miten vaikea läheistenkin on joskus suhtautua Parkinson-potilaan tilanvaihteluihin, siihen kun tekeminen välillä onnistuu kuin tyhjää vain, eikä hetken päästä lainkaan. On huonoja päiviä, jolloin mistään ei tule mitään, ja päiviä, jolloin mikä tahansa tuntuu mahdolliselta. Ystävät ovat tärkeitä, he tuovat elämään valoa ja iloa. Ystävyys punnitaan sairauden myötä, ja hyvien ystävien merkitys vain korostuu. 

 

Juhani Kivimäen, Mikko Kaurasen ja Martti Raution yhteistyö on tuottanut hienon näytelmän, joka antaa ajattelemisen aihetta niin sairastuneille, hoitohenkilökunnalle, läheisille kuin kenelle tahansa, jota inhimillinen elämä vaikeuksineen kiinnostaa. Suosittelen lämpimästi!

 

 

Anne-Maria Kuopio

neurologi

Jyväskylä

 

Paikallisuutiset, Toivakka 9.10.2013. Lea Lerkkanen

Pimeä seurakuntatalo, yksi ainoa valonheitin ja sen valokiilassa vanha mies rollaattorissaan.  Salintäysi yleisö sai hyvän kuvan siitä, mitä elämä on kun kumppanina on Parkinsonín tauti.  Mikko Kaurasen monologi Mr. Parkinson saatteli sopivasti Vanhustenviikon viettoon.

Mikko Kauranen vei yleisön  jakamattoman huomion intensiivisellä tulkinnallaan Jussi Kivimäen tekstistä.  Kauranen on jäänýt eläkkeelle Jyväskylän kaupunginteatterista ja täyttää elämäänsä omilla näytelmillään,  Mr. Parkinson - esitystä hän on kypsytellyt mielessään puolisen vuotta.  "Aihe on vakava, mutta siitä kertominen on tärkeätä.  Mitä enemmän ymmärrämme parkinsoneja, sitä parempi kaikille", tiivistää Kauranen.